Heti aluksi pyydan jo anteeksi kahden tietyn kirjaimen puuttumisen. Jotta voisin kirjoittaa nopeasti eika minun tarvitsisi keskittya pisteiden etsimiseen, saatte tyytya nyt lukemaan huonoa suomea.

Nyt olen pikkuhiljaa jo kotiutunut Amerikkaan. Matkustaminen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Lahdin sunnuntaina Oulusta Helsinkiin Norwegianin lentokoneella. Sen piti lahtea klo 15.20 mutta tietenkin se oli myohassa. Kerkesin aikalailla juuri ja juuri check in:iin. Olin aluksi hieman kauhistunut, silla ihmisia jonotti tiskeille jopa ovien ulkopuolella. MiInun onnekseni oli kuitenkin kyseessa Teneriffalle lahtioita ja Norwegianin tiskille ei ollut niin kovaa jonoa. Matkalaukkujen painoraja kuulemma on 20 kg ja minullahan tietysti oli n. 22 kg. Minulla sentaan oli mukava herrasmies tiskin takana ja paatti paastaa laukkuni ilman mitaan lisamaksuja. Tapasin sitten Emmin porttien ulkopuolella, halasimme ja keskustelimme kuinka eparealistinen olo molemmilla oli. Loppujen lopuksi koneemme oli tunnin myohassa, mutta sattuuhan naita. Saimme olla isani serkun ja hanen vaimonsa luona yota, kiitos heille siita. Maanantaina herasimme joskus neljan maissa, kavimme suihkussa ja soimme aamupalat. Isani serkku, Jorma, kavi nakkaamassa meidat lentokentalle kuudeksi, silla meidan lentokoneemme Lontooseen lahti jo kahdeksalta. Eipa siina, checkasimme itsemme kaikille lennoille ja jatimme matkalaukut ruumaan. Meilla siis oli noin kaksi tuntia aikaa koneen lahtoon. Mitas kaksi tyttoa, jotka ovat jattamassa Suomen neljaksi kuukaudeksi, paattivat tehda? no tottakai me mentiin ottamaan lasit viinia! Kellohan tosiaan oli puoli seitseman aamulla. Tulipas sitten siitakin tehtya enkkari, en ole koskaan juonut viinia noin aikaisten. Lontoon kone ei lahtenyt ajallaan, mutta se ei meidan menoa estanyt. Olimme intoa taynna ja emme malttaneet pysya paikoillaan. Kikattelimme lentokoneessa kuin pikkutytot lelukaupassa, mahtoi viereisilla businessmiehilla jo menna hermot. Kun paasimme Lontooseen, meilla oli nelja tuntia aikaa ennen kuin lentokoneemme Chicagoon lahtisi. Paatimme hieman kierrella paikkoja ja kayda syomassa. Otin oluen ja kanaleivan. Oli annoksella kylla kokoa, kuten kuvasta nakyy. Valitettavasti en jaksanut syoda koko annosta.

Chicagon koneemme ei ollut ajallaan. Esimerkiksi portin numero tuli myohassa ja loppujen lopuksi portilla oli hirveat jonot. Minut ja Emmit siirrettiin johonkin erikoisjonoon (vissiin kaikki muut paitsi amerikkalaiset laitettiin kyseiseen jonoon), jossa meilta kysyttiin mm. mihin kouluun olemme menossa, mita menemme sinne opiskelemaan, kuka on meidan yhdyshenkilomme, olemmeko sisaruksia ja jotain semmosta. Oli hieman hammentavaa. No ei kai siina. Lapaisimme pikahaastattelun jonka sen jalkeen meidat siirrettiin lipputarkastukseen. Eipa sekaan ollut aivan pikainen juttu, silla meilta alettiin tenttaamaan etta missa olemme yota. Kerroimme, etta olemme Spooner Hall -asuntolassa, joka on kampuksella muttemme tieda tarkkaa osoitetta. Tama ei kuitenkaan herralle kelvannu, vaan piti olla tarkka osoite. Siina varmaan 5 min kerkesimme vaantaa katta, jotta paasimme koneeseen. Yllattaen Lontoo-Chicago kone oli kans siis myohassa, joka oli aika v-mainen tilanne silla meilla oli seuraavan koneeseen vaihtoaikaa vain 2h. Lentoaika oli noin 9h ja aika meni aika leppoisasti elokuvia kattellessa. Saimme kaksi lamminta ruokaa ja muutamat juomatarjoilut. Ensimmainen lammin ruoka oli jotain lihapaistia ja riisia ja seuraava olikin amerikkalaisittain pannupizzaa. Hyvia ruokia, mutta upotettu rasvaan ja suolaan. Koneemme oli aikataulusta puoli tuntia myohassa ja Emmin kanssa pelkasimme ettemme kerkea seuraavaan koneeseen, silla meidan piti vaihtaa terminaalia. Kun tulimme koneesta ulos, meidan piti menna jonottamaan johonkin ihme jonoon, johon menivat kaikki paitsi amerikkalaiset. Jonotin jonossa sen 1,5h kunnes paasin herran luo nayttamaan passin, maihinnousukortin seka viisumilippulappuset. Nakkasin todella vasynytta ja huonoa lappaa englanniksi, mutta herraa nauratti hirveasti. Taisi han pyyhkia hieman kyyneleita silmista. Kai meika on sitte hauska. Kun paasin siita pois, juoksin American Airlines-tiskille, jotta kerkeisin seuraavalle lennolle. Valitettavasti Emmin kanssa emme kerenneet. Voi sita vitutuksen maaraa, ei ollut itku kaukana. Vittusaatanaa me siina Emmin kanssa huudettiin, silla kuitenkin olihan se aika v-mainen tilanne: kaikki koneet olleet myohassa ja on valvonu yli 24h ja sitten myohastyy viimeiselta lennolta. Onneksi lentovirkailija oli erittain ystavallinen ja antoi meille lappuja, joilla saimme nukkua hotellihuoneessa ilmaiseksi seka saimme 65 dollarin edesta ruokalippuja.

Saimme nukkua mukavissa sangyissa jetlagin ohi ja herasimme sitten tiistaina virkeina ja iloisina. Kello 12 piti luovuttaa huone ja paasimme jollain hotellin omalla bussilla ilmaiseksi lentokentalle, huibes! Kuskina oli joku mies nimelta Saeed, joka tykkasi kertoa meille millainen paikka Chicago on. Han lupautui nayttamaan keskustaa seuraavalla kerralla kuin tulemme.. seka yokerhoja. Han antoi puhelinnumeronsa minulle, mutta heti kun paasimme bussista pois ja herra lahti ajamaan pois, nakkasin numeron roskiin. Taisi olla muut asiat mielessa kuin ajella ja nayttaa Chicagon keskustaa! Checkasimme itsemme koneeseen ja menimme turvatarkastukseen jonottamaan. Ei mennyt kauaa, kun minut vedettiin jonosta sivummalle ja joudun pikahuumetestiin. Oli aika randomtilanne. Ois voinu alkaa raivoamaan, etta vaikka mulla rastat onkin, niin se ei tarkoita etta kayttaisin huumeita. Paatin kuitenkin olla hiljaa, etten joudu mihinkaan pyllytarkastukseen :D Onneksi testin mukaan kaikki oli ok ja sain menna takaisin turvatarkastuksen jonoon. Kun selvisimme Emmin kanssa siita, totesimme etta meilla on kuusi tuntia aikaa koneen lahtoon. Mitas 21-vuotiaat tytot ajattelivat tehda Chicagon lentokentalla klo 13? No tottakai me mentiin juomaan viinia. Neljan maissa kavimme viela syomassa. Emmi otti tortilloja ja mina pekonihamppariaterian, oli aika jees. Vaikka olimme ihan taynna, paatimme kokeilla suklaakakkua. Mulla oli kuitenkin maha niin tays, etta etten omaa suklaakakkupalasta halunnut ottaa. Paatimme syoda jalkkariannoksen puoleksi. Se oli hyva paatos.

Koneemme Marqettiin lahti sitten siina 18.40 ja se oli niin pieni lentokone, etta ihan pelotti. Mun reppu ei ees mahtunut sinne ylos, vaan se piti ottaa mun jalkojen valiin. Kun kone nousi, pidimme Emmin kanssa kasista kiinni ja mina aaneen totesin "Oulusta Helsinkiin.. Oulusta Helsinkiin... Oulusta Helsinkiin.." Hengissa kuitenkin selvisimme ja lentokentalla meita oli vastassa NMU:n international-osaston tyyppeja. Kavimme heidan kanssaan kaupassa ja ostin adabterin, vetta ja hiuslakkaa.

Olen nyt ollut taalla oikeastaan kunnolla yhden paivan ja olen kylla tykannyt olla. Mun kamppis ei oo viela kylla saapunut, mutta han tulee perjantaina. Saan viela siis huomisen paivan chillailla yksinani taalla asunnossa. Ihmiset taalla ovat erittain iloisia ja puheliaita, mihin en ole tottunut. Valilla menee kieli solmuun, mutta silti he ymmartavat mita yritan selittaa. Ihmiset ovat erittain kiinnostuneita meista, kun kuulevat etta olemme Suomesta. Olimme tanaan Emmin kanssa kahvilla kun kaksi poikaa tulivat utelemaan Suomesta ja kertoivat millaisia mielikuvia heilla oli meidan maastamme. Eipa siina voinu ku nauraa ja todeta, etta heilla oli aivan vaara kuva Suomesta. Toinen kylla fanitti ihan hulluna Himia ja The 69 eyesia, pisteet siis siita.

Yksi paiva selatetty ja monta paivaa jalella.